lauantai 17. maaliskuuta 2018

Mitä meille kuuluu?

Olet todennäköisesti huomannut, ettei blogiin ole postauksia tupsahtanut. Ei olekaan. Olen pitänyt pitkään taukoa. Kirjoittaminen ei enää innostanut samalla tapaa ja tekstien julkaiseminen ei ollut mukavaa, koska en ollut tyytyväinen teksteihini.
           Nyt kirjoitustaitoni on kehittynyt ja nyt on sitä intoa kirjoittaa arjesta. Panostan enemmän laatuun kuin määrään. Niinhän se on, että kunnon sisällöstä on enemmän iloa kuin hätiköidystä.
           Mutta se siitä, nyt on aika kertoa miten meillä menee ja mitä hiljaisen elon aikana on tapahtunut. Vastaus molempiin on: Ei ihmeempiä. Sitä meidän samaa arkea, mitä ennenkin. Käyty näyttelyissä, joista tuotu kotiin muistoja ja osasta jotain konkreettista joko ruusuke ja pokaali tai myyntikojusta mukaan tarttunut hihna tai panta, uusia lenkkireittejä, jotka ajanmittaan tulivat tutuiksi, mutta silti pysyivät mielenkiintoisina. Uusia hienoja kokemuksia ja lisää ikää
            Teen koosteen vuoden 2017 tapahtumista kuvin ja kuvauksin.

                                            2017

                                          Toukokuu

Nugan viimeinen sert Luoston ryhmänäyttelystä
                                                   


                                                                            Kesäkuu

Juhannushuveja mökillä


Elokuu

Nugan ensimmäinen koirauintikerta Koirauimala Polskeessa




Syyskuu

Jeri BIS1 Rovaniemen Pumi Show mätsäreissä

Lokakuu

Kuvaushetki riehumisen jälkeen aamuauringon loisteessa

Marraskuu

Jerin ensimmäinen koirahieronta



Joulukuu

Vuoden 2017 Joulukuva



Eipä ole valittamista tuosta vuodesta. Voisin jopa sanoa sen olevan tapahtumarikkain ja yksi parhaimmista vuosista elämässäni. En malta odottaa mitä tämän vuoden tuleman pitää. Ensimmäiset kolme kuukautta ovat menneet nopeammin kuin uskoisi ja jo sen aikana on tapahtunut paljon ja suunnitelmia tälle vuodelle on ehtinyt kehkeytyä.

-Nea


torstai 7. huhtikuuta 2016

Levin perinteinen match show ja muita kuulumisia

6.3 oli levillä match show ja ihan  aamulla vasta päätimme sitten lähteä kisailemaan. Otettiin vaan Nuga nyt mukaan kun sillä oli turkki hyvänä. Jerillä oli turkki pesua ja harjaust vailla, ei olla sitä pesty sitten vmesyksyn. No ihan viime minuutilla kerettiin ilmottautumiseen kun lähtö se aina venyy ja vanuu ja ilmottautuminen loppui puoli 1 ja oltiin paikalla viittä vaille puoli 1. No koira kerettiin saada kisaan mukaan. Porukkaa oli jonkin verran vielä ilmoittautumispaikalla, suurin osa oli autoissa tai kävelyttämässä pissillä koiriaan, rotukirjo oli laaja.

Nuga oli tapansa mukaan vauhdikkaana ja kiljui. Kova homma oli pitää aisoissa. Koiria oli paljon ja ilmottautuneita oli eri luokkiin 146kpl. Käytiin sitten ennen kehien alkua kiihyttelemässä ja Nuga vetikin kovat spurtit ! Ekalla kiihdytyksellä alkoi jo tosin jarruttamaan hyvissä ajoin ennen maalia ja aika oli himpun yli 5 sekuntia.Toisella kiihdytyksellä taasen lähti kiihdyttämään selkä edellä ja siihen tuhrautui aikaa. Ajanottaja sanoi, että nyt tuli hyvä aika 4.04. Kiinnipitäjä tädillä oli kyllä kova homma pitää aisoissa kiljuvaa 34 kiloista jättiläistä kahteen eri otteeseen. Nuga halusi nääs lähteä heti mammansa perään ja siinä tehtiin jos jonkinmoista vapautumisyritystä. No ei huono sija tullut 5. juoksi pienellä erolla voittajaan jonka aika oli 3.80s.

Sitten alkoikin isojen aikuisten erottelu sinisiin ja punaisiin, kun tuli meidän vuoro Nuga oli ottanut taas ns. "ammattivaihteen päälle", on se niin jännä, että kehän ulkopuolella olemua on rauhaton ja kehässä on kuin enkeli. Saatiin punainen nauha ja alettiin odottaa punaisten kehää. Vuoromme tuli ja Nuga kulki tosi hyvin pienestä kehästä huolimatta, tuomari tuntui seuraavan paljon meitä ja niinhän siinä sitten kävi, että tultiin Nugan kanssa pun 1.

Alkoi BIS kehä ja 10 koiraa kehiensä parhaita oli kisassa. Pikkusen alkoi jännittää.. alussa Nuga käyttäytyi esimerkillisesti, mutta kehä kesti pitkään ja Nuga alkoi väsyä ja sen keskittyminen herpaantua, mutta onneksi kehätoimitsija pian kuuluttikin, että he ovat nyt tehneet päätöksen. Alkoi kuulutus: "4. tulee kääpiökoira ja ohjaajansa" ..sitten "3. tulee husky ja ohjaajansa".. ja siinäkös sitten itse kullakin alkoi ajatukset juosta että kuka vie tällä kertaa Levin kauneimman koiran tittelin.
Sitten saadaan selville että toiseksi tulivat alaskanmalamuutti ja ohjaajansa. Tottakai siinä hymy nousi korviin kun me voitettiin ja kuulutus  kuului "Ensimmäiseksi tulivat valkoinenpaimenkoira Nuga ja minä". Tuntui kyllä taas hyvälle kulkea Nugan kanssa voittoon.

 Palkinnoiksi tuli sitten 2 ruusuketta, jättipokaali , kuivattuja kanafileitä, Nutrolin iho&turkki öljyä ja 250 e lahjakortti Levin Lomatähtien saunoille. Huh olipahan taas reissu. Lähdettiin sitten juhlimaan voittoa ja syömään Kittilään. Nugalle annoin makupalaksi saatuja kanafileitä, mutta se oli niin tohkeissaan ettei juuri piitannut. Olihan se taas kohdannut niin paljon uusia lajitovereita ja hajuja.

Marraskuussa kävästiin myös Jyväskylä KV:ssä molempien koirien kanssa. Nuga oli lopettanut juuri karvanlähtönsä, oli siis tosi ohuella turkilla liikenteessä. Sillä on vain näköjään yksi karvanlähtö per vuosi, eli suurinpiirtein elokuun lopusta lokakuun loppuun. Jerillä oli hyvä turkki, mutta hieman keksiä selässä sekä Jerin sinisen musta pigmentti korvissa herätti tuomarin kiinnostuksen, korvia tutkittiin tarkasti ja ne käännettiin taaksepäin. Ei kuitenkaan sanonut mitään, jotkuthan kuulemma tatuoi pigmenttiä paremmaksi kirsuun ja korviin. Myös Jerin turkki herätti tuomarin kiinnostuksen ja hän kysyikin onko koiraa trimmattu, eikä ole, Jerillähän on tuollainen erikoinen "kaulus" josta lähtee lapaluiden kohdalta tasaisen pitkä karva. Ehkä turkki ei ollut vielä täydessä pituudessa niinkuin keväällä.. Tuomari uskoi kyllä selityksen. Tuomari oli siis Lena Danker ja tosiaan tiukalla päällä verrattuna Pellon pentunäyttelyyn, vaikka nyt pentunäyttelyissä mennään yleensäkin leppoisammalla meinigillä. Haukahtelevat koirat sai varoituksia, rokotti pienimmästäkin virheestä, kuljettaa sai vain vapaalla ketjulla. Pojat sai molemmat EH:t ja olihan se aluskarva tosin lähtenyt toiselta kokonaan ja juoksukaan ei mennyt ihan nappiin. 5 sai vain SA:n 37:stä valkkarista. No olisi kyllä toivonut hieman leppoisampaa tunnelmaa kun siitä kerran maksaakin ruhtinaallisesti. Loppuun vielä kuvia ja ensi kerralla postaus Roin ryhmiksestä 23.8.15 se on jäänyt kokonaan kertomati, pojat tekivät siellä mammalle pienen yllätyksen!







Nuga 1v vajaa 10kk




                                         Jyväskylä KV








torstai 6. elokuuta 2015

Nugan näyttelyt ja match showt





Myös Nugan kanssa ollaan harrastettu ja ihan pennusta asti nuita näyttely hommia, se on niinku meidän kokoperheen harrastus :) Jerin näyttelyhommista onkin tehty aina tuore postaus , mutta Nugan näytinki postaukset tulee hieman jälkijunassanyt sitten kerralla kaikki. Mätsärit jääny kokonaan kertomati!

Huomattiin heti pennusta että lahjakkuutta oli vaikka mihin , oli nopea oppimaan ja todella innostuva. Kuunteli" emäntäänsä " erinomaisesti.

Eka näyttely juttu oli leikkimielinen match show Rautiosaaressa marraskuussa -14 . Jännitti kovasti kuinka osaisi rauhottua asentoon kun tuntui villiintyvän muista koirista, mutta homma meni loistavasti!

Elikkäs kun kuvatekstien lisäys ei onnistunut ettei kuvajärjestys ois sekaantunut täytyy selittää tässä nuista näyttelyistä.

1.kuva mätsäri Rautiosaari 11/14 Pennut SIN ei sij
2.kuva Pello pentunäyttely  11/14 KP, ROP pentu,RYP2
3.kuva mätsäri Rautiosaari 12/14 Pennut PUN1,BIS4
4.kuva Kajaani KV 01/14 PEN3
5.kuva mätsäri Rautiosaari 02/15 Pennut PUN ei sij
6.kuva mätsäri Levi 03/15 Pennut PUN 3
7.kuva mätsäri Rovaniemi 04/15 Pennut PUN 3
8.kuva  Muhos RN 06/15 JUN ERI,JUK1
9.kuva Rovaniemi KV 06/15 JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT (RYP6)
10.kuva Ylivieska KV 07/15JUN ERI JUK1
11.kuva Kemi KV 07/15 JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT
12.kuva Rovaniemi RN 08/15 JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT ( päivitetty listaa 3.5.16)
13.kuva Rautiosaari mätsäri isot aikuiset PUN2
14.kuva Jyväskylä KV NUO EH NUO1
15.kuva Levi mätsäri isot aikuiset PUN1 BIS1

Kyllä on jo monessa liemessä paimenpoika keitetty vaikka ikää ei olekkun vuosi ja vähän päälle :)

Mutta on ollut ihan kivoja reissuja ja hotelleja kierreltävänä. Kivaa yhdessä oloa !
















keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Etelän kuulumisia ja uutisia

Nyt heti alkuun kerron uutisia joita en ehtinyt silloin viikko sitten tänne kertoa, kun lähdin etelään lomalle, Nuga kävi Ylivieskan ja Kemin näyttelyissä. Ylivieskassa oli myös Nugan veli Hero eli Simply Minds great hero. Nuga oli ERI JUK1 ja Hero oli EH JUK2. Eriä ei helpolla jaellut ja Nuga olikin ainoa uros joka sai erin. Junnuille tuomari ei antanut SAta. Rokotti kuulemma liian vaaleista silmistä. Nugalle ja Herolle ei tätä mainintaa tullut.
Nuga

Hero

Veljet



Seuraavana aamuna Kemissä Nuga oli ERI JUK1 SA PU2 SERT. Tuomari tykkäsi juoksuttaa ja piti kovin tämän liikkeistä. Arvostelu oli kattava, kehät olivat molemmissa näyttelyissä ihanan isoja. Pidin tästä tuomarista, käsitteli koiria hyvin kirjoitti kattavia arvosteluja yms.
Ja arvostelut löytyy taasen näyttelyarvostelut osiosta.





Sitten tähänpäivään
Olen ollut nyt viikon Ilmajoella lomalla täällä on tullut nähtyä kaikenlaista.


On ollut todella sateista koko viikon mutta eilen ja tänään sade on tauonnut.
Nuga tuli tänne eilen minun veljen kanssa. Se oli täällä silloinkin kun me haettiin se vuosi sitten kasvattajalta. Eli oli tuttu paikka. Täällä on semmonen mukava ohut hiekka tie, sielä on kiva käyä lenkillä ja mehän käytiin. Otin pari kuvaakin siitä 






Leppoisaa loppu kesää!




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Muhos RN, Jerin veli ja hiekkamonttuilua

Perjantaina teimme pikaisen lähdön puoli seitsämältä Muhosta kohti, matkalla kävimme kaupoissa yms. Soitimme hotelleihin ja leirintäalueille mökkien perään, Haukiputaalta löytyi kohtuu hintainen hotelli joka ei ole täysin keskustassa ja josta saatiin kolmen hengen huone.

Matkamme jatkui siis Haukiputaalle ja siellä oltiinkin sitten joskus kymmenen aikaan illalla perillä. Eihän siinä ehtinyt muuta tehdä kun käydä suihkussa ja ruokkia koirat. Uni ei tullut ja nukahdinkin vasta kolmen jälkeen yöllä.

Aamulla herättiin seitsämältä ja kun kaikki oli valmisteltu  pääsimme lähtemään vähän aikataulusta myöhässä.
Matkaa oli Haukiputaalta Muhokselle 55km. Se oli ihanaa maaseutua jossa oli paljon peltoja ja karjatiloja, lehmiä oli ruskeita ja valkoisia kummallakin puolella tietä.

Paikan päällä oli ruohokenttä pohjana. Nuga oli aivan villi ja höselsi menemään, mutta heti kun astuimme kehään harjoittelemaan, se ikäänkuin laittoi showmoodin päälle. Rauhottu aivan älyttömästi alkuhössötyksestä. Jeri kun on niin tottunut, että ei mennyt muuta kuin hajujen perässä.

Kymmeneltä alkoi valkkarit 3. kehässä. Ensimmäisen oli tietty junnuluokan urokset jossa oli Nuga ja Nugan vastustajana oli Parfait Fleur vif vivant kuta kuinkin samaa ikäluokkaa kuin Nugakin.

Se arvosteltiin ensin, se näytti ontuvan toista etujalkaa jota ei kyllä meinannut huomata, mutta huomasin silti. ERI tuli sille. Nugan vuorokin tuli aikanaan ja tosi hyvin käyttäytyi niinkuin vanha tekijä. Nugakin sai ERI:n ja voitti luokan SA:ta tuomari ei antanut ja sanoikin että: "Ei SA:ta pikkupojille"



                            

                           

                            

Avoimia uroksia ei ollut ollenkaan joten siirryttiin suoraan valioihin niitäkin oli kaksi Jeri ja Mihela's number one "Aslan". Aslan oli ensin ja esiintyi upeasti sai ERI:n. Jeri arvosteltiin toisena ja loppujen lopuksi hajut vei huomion ja juokseminen meni plörinäksi. Kirsu maata pitkin kulkien mentiin ympäri. Ruohoalusta on kaikista aromikkain ja näin ollen myös Jerin kannalta huonoin. Jeri seisoi kyllä mallikkaasti, mutta juokseminen epäonnistui. EH saatiin ja tultiin omassa luokassa toiseksi. Ei tullut SA:ta kellekkään urokselle. Nartuista sai osa H:ta. Ei tullut ROPpia valkkareista ollenkaan. Tuomarina oli Marianne Holm.
Välillä tuntuu että Jeristä olisi jälkikoiraksi ainakin nenän käytön perusteella :D








Nugan arvostelu:

Urosmainen hyvin rakentunut, tasapainoinen. Erinomainen päänprofiili ja ilme. Hyvin kaunis kaula joka kiinnittyy tyylikkäästi. Lupaava eturinta ja oikean muotoinen rintakehä. Erinomaiset raajat, niiden luusto ja kulmaukset. Liikkuu sivulta erittäin hyvin, sivulta vielä lievää ulkokierteisyyttä. JUN ERI JUK1


Jerin arvostelu:

Hyvät mittasuhteet. Oikea päänprofiili. Hieman haja-asentoiset korvat. Ryhdikäs kaula. Eturinta saisi olla kehittyneempi ja rinta kehä on takaosasta turhan pyöristyvä. Oikeat raajat, niiden luusto ja kulmaukset, mutta hieman luisu lantio. Sivuaskel saisi olla hieman voimakkaampi. etuaskel on ulkokierteinen. Turkki ei tänään näyttelykunnossa. Lähes puhdas väri. VAL EH VAK2

Kun meidän kehä oli ohi jäimme katselemaan tuleeko nartuista ROPpia.
Sitten vilkaisin taakseni ja tunnistin Jerin veljen omistajan. Muistin, että olimme sopineet tapaamisen siellä. Kävin kysäisemässä oliko tämä koira Rico ja olihan se, silittelin sitä vähän aikaa ja sitten hain Jerin. Jeri ja Rico haistelivat toisiaan ja tulivat todella hyvin toimeen. Rico oli yhtä rauhallinen kuin Jeri ja yhdennäköisyyttä oli havaittavissa.

Juttelimme siinä sitten niitä näitä koirista ja  millaisia ovat olleet ja onko paljonkin samoja piirteitä.




Lähettiin Muhokselta kotiin päin ja käytiin matkalla syömässä, mutta ei siitä sen enempää.
Lauantai päivänä oli tarkoitus käydä vielä hiekkamontulla juoksuttamassa koiria. Vettä tihutti mutta eihän se meitä estellyt. Tässä vielä kuvia sieltä.











"Onnensa kukkuloilla"